Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Osa 67. Pakko ei ole kuin maksaa veroja, ja kuolla

03.06.2014, aamuvirkku86

MA 26.5.2014

KLO 1.34

Ihmisen unentarve on vartin verran enemmän, tänään voisin kyllä olla radikaalisesti eri mieltä. Kyllä se tarve on tänään ainakin 7 tuntin verran enemmän, mutta onneksi tämä minun ihanaakin ihanempi työni pitää huolen ettei vaan aloiteta laiskoittelemaan.

KLO 6.45

Eurovaalit, MM-kisat, ja Formulat… Ihanan typeriä (ja turhanpäiväisiä) syitä lehden myöhästymiselle. Voihan perseensuti.

TI 27.5.2014

KLO 1.23

Heti kun saa unirytmin edes jotenkin toimimaan, niin mielenkiinto töihin lisääntyy yhtä räjähdysmäisesti kuin luottamus politiikoihin. Eli aivan vitusti.

KLO 6.30

No niin, nyt mennään yhdestä ääripäästä toiseen: Jossei ole ihan vitun kuuma, niin nyt on sitten ihan vitun kylmä. Kyllä tämä meidän Suomilandin sää on sitten ihana.

KE 28.5.2014

KLO 1.24

Vittu vieköön, nykyisin keskiviikkona aina iskee kova tarve ottaa diapamia tai jotain muuta helvetin vahvaa rauhoittavaa, että pysyy hermot kasassa. Ja ettei jännäkakka puske väkisin ulos. Ei taaskaan tiedä, osaa arvata, tai oikeastaan halua tietää ennakkoon mitähän siellä solulla odottaa… (vinkki: se johdattaa kokovartalovitutukseen…)

KLO 7.00

Älyn jättiläinen iski taas kerran, ja korkealta. Vitutuksen jälkipyykin voi sumatta yhteen kysymykseen: Miksi vitussa en voinut tankata autoa ENNENKUIN lähdin piirille?!?! Miksi?!?! No vittu mieti! Vittu mitä porukka ja sinäkin siinä!! Vitun idiootti.

TO 29.5.2014

KLO 1.09

No huh huh, helppo yö edessä, ennen tulevaa ”Night from Hell” koettelemusta…

KLO 4.00

Vai että helppo yö edessä, PASKANMARJAT!!!!! Auto hinattiin TAAS (toistan ja allekirjoitan, puumerkin kera TAAS!!!!!) , kesken yön kotiin, ja yöpäivystäjä ei ”saanut” tuuraajaa, niin nyt odotellaan laina-autoa mutsilta… Kylläpäs sitä taas potkitaan perseelle oikein olan takaa. Ja lopuksi tunketaan rautakanki perseeseen. VITUN VITTU!!!!

KLO 7.45

Tukka hulmuten, perse ruvella ja aivan liian tehokkaalla autolla ajetun Rautakanki-perseessä-ja-kirves-ensimmäisen-suunaukojan kyrvässä-yön jälkeen VITUN ÄKKIÄ nukkumaan… ja sitten mietitään myöhempää päivää ja huomista… Vitut, ei kiinnosta, eikä enää oikeastikin (NYT OIKEASTI) jaksa.

PE 30.5.2014

KLO 00.50

Aika mitä onkin odotettu: Vapaa viikonloppu. Last Stand treeniohjelman viimeinen päivä. Mutta pikku juju: mistähän pitää ensin selvitä? Tästä yöstä. Mitä on odotettu kauhulla. Orimattilan sanomien peittojakelu JA pisteenä vittupää i:n päälle, Etelä-Suomen sanomien kesälehti ei-tilaajille……. ……..”&%@!#%!”&%@!#%!Vitunvittusaatanaperkelevittu ”&%@!#%!”&%@!#%! HUUUHH… eihän tässä mitään, PPIITTTKKÄÄ YÖ EDESSÄ.

KLO 7.50

”&%@!#%!”&%@!#%!Vitunvittusaatanaperkelevittu ”&%@!#%!”&%@!#%! PERKELEEN PERKELE. Paljon pahempi, hirveämpi yö kuin mitä olisin voinut odottaa. Enää ei riitä jarrujen pölliminen Napoleonin autosta, PERKELE pitää ajaa koko auton paskan sen mini-mulkun perseeseen. Ja sitten hinataan koko roska/paska romuttamolle. Tai kaatopaikalle.

SU 1.6.2014

No ainakin vapaan viikonlopun puolesta Kesäkuu sai hyvän startin. Minkä Napoleon varmasti pistää normaaliakin mulkkumaisella tavalla vituiksi. Pessimisti ei pety koskaan!! BUAHAHAHAHAA!!!!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *