Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Osa 40. Alkoholi on ihmisille joilla on varaa menettää muutama aivosolu

21.10.2013, aamuvirkku86

Viikonlopun vietto menikin ihan kivasti, perjantai vähän tylsä, lauantaina vuoden viimeiset ilma-golfit Mukkulassa ja Raaka-aineen keikka Finlandia-Klubilla. Ja tuli peräti hattutemppu. Kolme erilaista naista, yhden illan aikana, onnistui nostamaan vitutuskäyrät harvinaisen korkealle, kun jokainen esitti erilaisen esimerkin naisen logiikasta… Kristus sentään.

Ja hyvä onni jatkui sitten seuraavalla viikolla kun lehtientulo aikataulu muuttui aika radikaalisesti. Ei enää ennakkoon jakamista, ei ajoissa pääse lähtemään, työaika menee myöhempään… Toimiston porukkaa pitää kiittää. Helvetin hyvä idea!

Mikähän ennakointi ehdotti ottamaan toisen viikonlopun vapaaksi…? En tiedä, mutta SE OLI HELVETIN hyvä idea….

MA 7.10.2013

KLO 1.34

Pommin nukkuminen pikkusessa nousussa. Puolustukseni voin sanoa että tällä kertaa krapulalla oli ISO OSA tässä tilanteessa.

KLO 6.15

Aikaista apinointia, nukkumisen sijasta.

TI 8.10.2013

KLO 1.23

Kiitokset neropatille jakohuoneella, pääkoppa jo aivan liian sekaisin ja vitutuskäyrä AIVAN uusissa korkeuksissa…

KLO 6.34

Näitä öitä kun jatkuu seuraavat pari kuukautta, niin voidaan jo alkaa harkita sanovansa että pikkuhiljalleen alkaa olla merkkejä alkoholiongelmasta.

KE 9.10

KLO 1.34

Tähän olotilaan verrattuna vitutus on kuin pieru hurrikaanissa…

KLO 7.00

Nukkumaan sikeästi kuin vauva, sammuneena jonkun päällä. Ilman sitä toista minun allani. Nää, ainoastaan sammuneena.

TO 10.10.2013

KLO 1.29

NYT on ainakin enemmän nukkua ennen töitä. JOS vaan saisi perkele vieköön nukuttua!

KLO 6.40

Pitäisihän sitä päivemmällä tehdä puutöitä… JOO, ikäänkuin niin tapahtuisi.

PE 11.10.2013

KLO 1.34

Kaaos työpaikalla, kaaos kotona, KAAOS PÄÄN SISÄLLÄ.. Niinkään kuin tarvisi sen enempää syitä aloittaa työttömyys ja täyspäiväinen ryyppääminen.

KLO 6.39

……………………………………….. Pitääkö jatkaa?

LA 12.10.2013

KLO 1.15

Onko silloin jossain vikaa kun seksin aikana naisen pitää antaa miehelle ohjeita kuin hän olisi sokea mies miinakentällä? Tätä mietitään tämä yö.

KLO 6.00

Päädyin kahteen vaihtoehtoon A: Ei missään ole mitään vikaa, kummassakin tilanteessa mies liikkuu vaarallisilla mailla. Yksi virheliike niin tuloksena on räjähtävä loppu. B: En päässyt mietinnässä loppuun asti.

SU 13.10.2013

KLO 1.13

Teidän tarpeet, heidän tarpeet, entäs minun tarpeeni..? Siis jos toisten tarpeet kiinnostaisivat minua…?

KLO 5.45

Yölliset ajatukset päätyivät taas siihen että haluttaessani voisin tehdä jotain sellaista, että pian joutuisin mietitään kuinka pahasti penikseni puraisee minua perseeseen.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *