Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Osa 3. Kautta likaisten varpaitteni!

01.10.2012, aamuvirkku86

Tämä on alkaa tulla tavaksi, että AINA sunnuntai on kivan mukavahko päivä, saa tehdä ainakin pari omaa juttua rauhassa ilman ketään tai sitten tehdään porukassa joku juttu mitä on meinattu jo pitkän aikaa (Ensin kolmikon kanssa The Expendables 2, seuraavaks Lassen Hölkkä, ja nyt tänä sunnuntaina teatterissa Medusan Perintö), NIIN sehän kajahtaa oikein sotahuutona, että AINAKIN tuleva yö menee päin vittua ja se määrittelee koko viikon. No, jo sunnuntaina satoi koko perkeleen päivän ajan, sama jatkui iltamyöhään asti, joten olis suotavaa että tämä v-mäinen taivaan yliherra lopettais wc-pöntön yli kusemisen ja menis vaikka työntämään harppua arkkienkelin Mikaelin  perseseen. Oikeesti, tämä syksy ottaa jo tarpeeksi päähän ja talven tuoksu leijuu jo uhkaavasti rupisen kesäsian vitun nenän yllä.

MA 24.9.2012

KLO 1.00

Joku vitun esite-aamu. Ei kiinnosta.

KLO 6.25

Loistavaa, taas luvassa 2 viikkoo ilmaista jakoa mulkvisteille. Ihanaa. Minä luulin olevani lehdenjakaja, enkä huora.

TI 25.9.2012

KLO 1.13

Taas sellainen tunne, että vois heti herätessään aloittaa ryyppäämisen… Kiesus!!!!

KLO 5.56

Vai että kehä kolmosen sisältä pääs ulos näinkin nopeasti pelkästään sen takia kun ei ollu mitään kunnon uutisia? Vitun hyvä! Jatkukoon niin! Vai että 10 uutta runkkaria haluavat ilmaisen lehden..? No minä haluan teidän katoavan…pois, pois. Nyt. Ja se saatanan laiskotteleva huoranperse jonka mielestä setelillä ei kannata nykypäivänä maksaa bensaa koska automaatin tyhjennys on työliästä hommaa, tule sanomaan se minulle hymy naamalla, niin ajan ylitsesi katujyrällä! Enpä saada edes tämän kuppatarhan kalleinta bensaa setelillä, kun ne muutamat vähäisetkään automaatit eivät toimi kunnolla! Muuten, ihan kiva yö, kiitos vaan. Vitutti tarpeeksi, kuten yleensä. ”mikä on mielessä? no pilluhan se on mielessä, mutta hypätään nyt ekana”

KE 26.9.2012

KLO 21.00

Rauhallinen ja tietenkin sateinen vapaa-päivä takana. Sen sijasta että menis järkevänä nukkumaan, niin tännehän sitä sitten piti tulla miettimään: Se tunne, että on perhosia vatsassa tuntemattoman henkilön takia, jotakin näkee vain pari kertaa viikossa. Yrittää keskittyä oleenaiseen, mutta ”se” kiinnostava henkilö vetää puoleensa kuin hunaja mehiläistä, eikä siitä keskittymisestä tule yhtään mitään. Ja itse on aikaan saamaton vellihousu, eikä saa tehtyä mitään asian hyväksi! Naiset…. Joissain toisissa vaan on sitä ”jotain” mikä herättää kiinnostuksen… 🙂

TO 27.9.2012

KLO 00.45

Perhoset edelleen vatsassa.. 🙂 Lehtimäen esitteet odottavat jakohuoneella, ARG!!! MUTTA onneksi en ollu eilen aamuna töissä.. Kuulopuhe kertoi tarinaa, että siellä olis ollu paksujen aluelehtien lisäksi Bilteman esite paksuna 10 kpl:n muovikelmuissa…. Olis se muakin vituttanut! MUTTA EI!!! BUAHAHAHAHAAA!!! Miten kerrankin sattui vapaapäivä osumaan oikealle kohdalle..? Jakohuoneelle siis, typerän näköinen ja virkeä virne naamalla 🙂

KLO 7.00

JUU, onneks en ollu eilen töissä, sillä vitutuskäyrä nousi taas pelottavan korkealle, eikä ollut kuin Lehtimäen persevittu matkaesitteet.. No, kaipa jonkun stressaantuneen kukkulan kuninkaan pitää saada vaihtoehtoja vapaa-päivän viettoon.. Ei siinä etteikö itsekin tarvitsis.. EI TIETENKÄÄN!!!!! Perkele, Napoleon taas vauhdissa toimistolla, ihanaa!! Giljotiini, täältä tulee sinulle asiakas…

PE 28.9.2012

KLO 1.20

Palattuani trisa-maasta leikkimästä Pac-Mania, aamukusi jäi kesken kun varpaat kastui. Ilmastointi-kanavasta tippunut jo koko yön vettä lattialle. Ja kun tuo kirottu sadekausikin kuulostaa jatkuvan ulkona, vain yksi ajatus pyörii päässä: VITUN LOISTAVAA. Eli tämä yö näyttää menevän alusta loppun asti sieltä mistä aita on matalin ja paska valuu samaan suuntaan kuin minäkin, alaspäin!!

KLO 6.47

Sataa, Napoleon on lähettänyt vihaiset tervehdykset koko jakohuoneelle (BUAHAHAHa!! Oikein koiralle että luu on kovaa!!!) ja itse salama-santeri ”Auvo” tuo hesarin terveiset vasta klo 2.40! Asiakkaat: Jos lehti tulee myöhässä, niin LUKEKAA  se vittu vieköön myöhemmin päivällä!!! Tänään ei TODELLAKAAN kannata tulla antamaan vihaista ja rakentavaa palautetta minulle, mikäli ei halua katuharjaa perseseen…

LA 29.9.2012

KLO 1.19

Väsyttää, jalat on lukossa, ihan vitun kylmä, ikään kuin olisi herännyt horroksesta… Pitää vissiin ruveta juomaan enemmän akkuhappoa (EXTRA vahvaa kahvia.. ja paljon) ja jossei se auta.. apua.

KLO 6.20

Luojan auttakoon meitä, Auvo on tullut takaisin, näin talven lähestyessä! Aivohalvaushan tässä uhkaa puskea päälle kun vitutuskäyrä nousee NÄIN korkealle

SU 30.9.2012

KLO 00.59

Koko päivä liikkeellä ja illallakaan ei osaa lopettaa kun sain vihdoinkin uuden ulkoisen kovalevyn!! Onneksi pidän nykyään koko ajan silmälaseja, sillä niistäkin huolimatta 5 tuntia putkeen katsoo näyttöä silmiä räpäyttämättä, vaikutukset ovat … mielenkiintoiset. No pari pannua kahvia niin olo on kuin duracell-patterilla ja yhtä innostunut kuin teinipoika joka on pääsemässä pukille. Töihin, mars!

KLO 6.30

JO seitsemättä kertaa sama laulu: Lahden Shellille tankkaamaan kun menovesi on halpaa kuin paska (Kiitti Katainen, persläpi) ja JÄLLEEN kerran, automaatti nielaisee setelin näyttää keskisormea ja nauraa paskaisen naurun, KIITTI PÖLVÄSTI, ET MITÄÄN BENSAA TARVITSE! Kiva aamukahvipaikka tai ei, seuraavalla kerralla otan sen saatanan letkun, solmin sen peräkoukkuun kiinni ja painan kaasua!! Ai, ei tule bensaa?!?! Hyvä, sitten lähtee letku mukaan!! BUAHAHAHAHA!!! Mulle ei vittuilla. Sunnuntaina.


Yksi vastaus

  1. Kunniaton paskiainen sanoo:

    Ei pysty papitkaan enää meitä helvetin tulella uhkailemaan, vaikka mitä riettauksia tehtäisiin: helvetti ei voi olla pahempi paikka kuin Napoleonin Jakelut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *